muun maailman tuntumaan katoavan.
Nielaisin vaikeasti ja jatkoin.
“Jos luet tätä, niin minä olen poissa.
“Toivon, että voisin sanoa olevani pahoillani tuskasta, jota nämä sivut sinulle aiheuttavat. Mutta tiedän, ettei pelkkä pahoitteluni riitä. Joten en pyydä sinua antamaan minulle anteeksi. En vielä. Ehkä en koskaan.”
“Pyydän vain, että luet loppuun asti.”
Laskin kirjeen alas ja tuijotin seinää.
“Miksi, Irene?”
Siellä ei ollut ketään vastaamassa.
Nostin sen taas ylös.
Hän kirjoitti, että hänen olisi pitänyt kertoa minulle totuus sinä päivänä, kun menimme naimisiin. Hänen olisi pitänyt kertoa minulle ennen kuin saimme
