ja kokonaisuuksia.
Kun katsomme kuvaa, aivot eivät analysoi jokaista viivaa erikseen. Ne pyrkivät nopeasti muodostamaan kokonaisuuden, joka näyttää johdonmukaiselta. Jos kuva näyttää maisemalta, alamme automaattisesti tulkita sen muodot puiksi, kallioiksi, rakennuksiksi tai poluiksi.
Juuri tämän vuoksi piilotettu kasvokuva voi muuttua lähes näkymättömäksi. Se on koko ajan silmiemme edessä, mutta aivot ovat jo päättäneet, mitä kuvassa pitäisi nähdä.
Illuusion tekijä hyödyntää tätä havaintomekanismia rakentamalla piilotetun hahmon ympäröivistä muodoista. Salainen yksityiskohta on näkyvissä, mutta sulautuu niin taitavasti muuhun maisemaan, että sitä on vaikea havaita tavalliseen tapaan katsomalla.
Tämä synnyttää kiinnostavan paradoksin: mitä pidempään kuvaa tarkastelee samalla tavalla, sitä kauemmas ratkaisu voi tuntua jäävän. Joskus paras tapa löytää piilotettu hahmo onkin katsoa kuvaa kokonaan uudesta näkökulmasta.
